Rain Ots Kaksi päätä on aina kolme päätä.

Vasemmisto yrittää käytää maahanmuuttajia hyväkseen lyömäaseina

Maahanmuuttaja: media antaa anarkisteja myötäilevän kuvan 6.12 tapahtumista.

 

 

Osallistuin kulkueeseen Suomen itsenäisyyden puolesta. Soihtuja kantamassa oli minun lisäkseni muitakin maahanmuuttajia. Päätin osallistua kulkueeseen kun kuulin, että vasemmisto aikoo ampua rauhanomaisesti mieltään osoittavia ritsoilla. Motiivinani oli osoittaa solidaarisuutta Suomen ja suomalaisten kanssa. Tältä osin minua voidaan kutsua mielenosoittajaksi.

 

Median tapa kutsu anarkisteja mielenosoittajiksi on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Anarkistit eivät olleet osoittamassa mitään mieltä, vaan heidän ainoana tarkoituksena oli kulkueen häiritseminen. Kun he huomasivat että Suomen itsenäisyyden kannattajien joukossa on myös maahanmuuttajia, he alkoivat huutaa meille ”fasistisiat painukaa helvettiin”. Kyseessä oli pahin loukkaus, mitä joku voi huutaa islaminuskoisille.

 

Ymmärrän hyvin että vasemmisto pahoittaa mielensä nähdessään maahanmuuttajia itsenäisyyden kannattajien joukossa. Tämähän vie pohjan myytiltä, jonka mukaan vasemmisto olisi ikään kuin puolustamassa maahanmuuttajien oikeuksia äärioikeiston hyökkäyksiä vastaan. Todellisuudessa vasemmisto ainoastaan yrittää käyttää maahanmuuttajia hyväkseen omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.

 

Myös suomalainen valtamedia pyrkii uutisoinnillaan tukemaan anarkistien luomaa todellisuuskuvaa. Itsenäisyyspäivää seuraavana päivänä Yle julkaisi kahden anarkisteja myötäilevän ”tutkijan” mielipiteet. Tutkija Jari Sedergrenin mukaan Itsenäisyyspäivän elokuvaksi sopisi ”Tuntemattoman” sijasta mieluummin työttömyyden ja viinan kittaamisen kuvaus. Itsenäisyyttä kannattavat leimataan siis työttömiksi alkoholisteiksi. Väite on aika loukkaavaa niitä itsenäisyyden kannattajia kohtaan, jotka ovat esimerkiksi islaminuskoisia ja eivät käytä ollenkaan alkoholia.

 

Toisen Ylen uutisten esiin tuoman tutkijan Erkka Railon mukaan äärioikeisto pyrkii hyödyntämään itsenäisyyspäivän juhlaan liittyvää isänmaallisuutta omiin tarkoitusperiinsä. Railo ei esittänyt väitteelleen mitään perusteluja. Itse mukana olleena maahanmuuttajana en havainnut tapahtumassa mitään äärioikeistolaisiin tarkoitusperiin viittaavaa. Vaikka kulkueessa oli mukana äärioikeistoksi luokiteltavia järjestöjä, kukaan ei kantanut mihinkään äärioikeistoon viittaavia kylttejä vaan kaikki olivat mukana lähinnä Suomen itsenäisyyden kunnioittamisen merkeissä.

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jos olisit halunnut osoittaa kunnioitusta Suomen itsenäisyyttä kohtaan, olisit voinut tietysti marssia Senaatintorille ylioppilaiden soihtukulkueen mukana.

Nyt valitsit kulkueen, jonka slouganeina oli mm. "rajat kiinni", "maahanmuuttajat ulos", "Suomi itsenäiseksi" j.n.e.

Tietysti rauhanomaisesti tapahtuvan mielenosoituksen väkivaltainen sabotointi on kiellettyä ja siksi poliisi toimikin hyvin jämäkästi anarkisteja vastaan tarpeen vaatiessa. Eikä mediakaan heidän päätään ole silitellyt.

Mutta olisitko tukemassa vastaavaa mielenosoitusta Virossa tyyliin "irti EU:sta", "pois NATO:sta" j.n.e. ?

Käyttäjän firaot kuva
Rain Ots

Ei ollut mitään sloganeita. Ainoastaan Suomen lippu oli ja siinä oli sininen risti. Otin runsaasti kuvia ja yritin nimen omaan löytää sloganeita. Ennen kulkuetta oli yksi ainoa panderolli jossa luki "Vastuullisen maahanmuutopolitiikan puolesta". Ihan hyvä asia. Mutta sekin panderolli laitettiin pois kun saavuttiin kulkueen lähtöpisdteeseen.

Kulkueessa ei häädetty ketään ulos Suomesta, ei huudettu (paitsi 3 kertaa "Soihdut ylös"), eikä kannettu sloganeita. Kulkueessa olevat vastasivat nätisti kysymyksiin ja selostivat tapahtumia sekä myös sitä, että mukana on eri teemoja kannattavia ihmisiä mutta nyt kyse ei ole nistä teemoista siksi on jätetty kaikki . Anarkistit huusivat mukana olleille islaminuskoisille maahanmuuttajille "Natsisiat painukaa helvettiin!".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Iltauutisissa eilen näytettiin nimenomaan lähietäisyydeltä ja toistuvasti suuria banderolleja "Rajat kiinni" ja "Itsenäisyys takasin". Olivatko toimittajat feikanneet ne vai oliko kyseisessä kulkueessa useampia alalahkoja eri puolilla?

Käyttäjän firaot kuva
Rain Ots

No, tässä vähän mallia eräästä "irti EU:sta"- tyyppisestä mielenosoituksesta.
https://www.youtube.com/watch?v=nxZ-smwWnLY

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Se kansa,jota itse edustat, halusi nimenomaan tuolla linkkaamasi "mielenosoituksen" mukaisella toiminnalla vapauttaa itsensä voidakseen liittyä yhteistyöhön länsimaisten demokraattisten valtioiden kanssa ja järkevästi käyttikin hyväkseen maailmanpoliittista tilannetta liittyen niin EU:hun, NATO:on kuin euroalueeseenkin. En ole nähnyt, että Tallinnassa eestiläiset nuoret marssisivat tai hulinoitsisivat tätä kaikkea vastaan. Suomessa sen sijaan olet valmis osallistumaan länsimaista yhteistyötä vastustavien mielenosoittajien riveihin.

Matti Kolehmainen

Suomessa on ollut tähänasti vain yksi totuus, jossa on Suomimedian mukaan hyvät ja lempeät anarkistit vastaan pahat fasistiset nationalistit. Eiväthän vasemmistoanarkit hilluisi jos ei olisi niitä fasistisikoja mitä vastustaa? Vai miten se meni Ylen ja muiden aivopesijöiden mukaan. Odotan,että seuraavaksi Andersson ja koivulaakso kommentoi "puolueettomasti" seuraavassa Ylen pääuutislähetyksessä.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Toi Li ehti jo tänään tuomita tämän 612-mielenosoituksen. Jostain syystä tämä anarkomarkojen riehuminen ei kuitenkaan ollut mainitsemisen arvoista koska 612 olivat ilmeisestikin Lin mielestä syypäitä kaikkeen...

http://www.iltalehti.fi/viihde/2015120720793264_vi...

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Puheet kansan kahtia jakautumisesta siirtolaiskriisin yhteydessä ovat tuulesta temmattuja.

Suurin osa kansasta vastustaa käynnissä olevaa turvapaikkakarusellia.

Marginaaliryhmien keskinäinen nokittelu ei kerro mitään mistään kahtiajaosta, ainoastaan typeryydestä.

----

Anarkistit voisivat järjestää oman unelmamarssinsa ja katsoa lähteekö kansa sankoin joukoin messiin.

Käyttäjän SimonWahlroos1 kuva
Simon Wahlroos

Voi olla että yrittävät järjestellä ja saavtkin rasismiretoriikallaan mamuja riveihinsä, mutta saavat varmasti Ruotsin mallin mukaan pataan pian unelmiltaan, jotka eivät siedä vasurianarkohippejä loppupessä muuten kuin hyödyllisinä idiootteinaan.

Käyttäjän SimonWahlroos1 kuva
Simon Wahlroos

Näitä anarkoja on tuettu globalistivallanpitäjien median toimesta, jotka haluavat luoda tahallaan Suomeen kriisin, jonka perusteella voidaan siirtää valta lopullisestii EU-liittovaltion käsiin, jotka tottelevat rahoittajiaan Euroopan keskuspankissa, joka on USAN keskuspankin sisar.

Osanottoni ja pahoitteluni muslimeille ja maahanmuuttajille joita nämä takkuanarkistit (jotka eivät muuten minua kuuntele) ovat tosiaan loukanneet verisesti, kuten minuakin tavallaan kun olen takkupää joka ymmärtää suuremman kuvion ja saa siitä hullun salaliittoteoreetikon leiman. Toivottavasti muutkin maahanmuuttajat kuulevat millaista sakkia anarkot ovat ja ymmärtävät ettei kansallismieliset suomalaiset ole syyllisiä heidän oman maansa onnettomuuteen vaan yhtä lailla globalistien uhreja. Globalismi on kolonialismia ja siten ollen fasistista natsitouhua, joka käyttää tosiaan maahamuuttajia pelinappuloinaan tuhotakseen maamme yhteiskuntajärjestyksen. Sen jälkeen kun maa on peruuttamattomasti eripurainen ja kriisytynyt, niin globaalistit voivat vapaasti kupata maamme luonnonvarat ja nauravat vielä matkalla keskuspankkiinsa.

Nimimerkillä: Aito antifasisti

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Kokoomuksen Rain Ots kirjoittaa: "Myös suomalainen valtamedia pyrkii uutisoinnillaan tukemaan anarkistien luomaa todellisuuskuvaa."

Tässä todellisuuskuvaa, josta valtamedian pitäisi edes joskus uutisoida.

Katso https://www.youtube.com/watch?v=C-DbGh5LmbU&featur...

Käyttäjän SimonWahlroos1 kuva
Simon Wahlroos

Valtamedian pitäisi edes joskus uutisoida todellisuuskuvaa jossa ei sekoiteta toisen sanomia omien tarkoitusperiensä ajamisekai kuten myös tässä videossassi, joka on kaikkea muuta kuin todellisuuskuvaa. Eikä se edes ole vain propagandaa vaan myös disinformaatiota kun poimitaan kaksi kirosanaa toisen puheesta ja sekoitetaan ne toisen ihmisen puheeseen. Yhtä tasokasta "tdellisuuskuvasi" olisi jos laittaisit joka lauseen välihuomautukseksi vittu, kuten nuoriso tekee.

Toimituksen poiminnat