Rain Ots Kaksi päätä on aina kolme päätä.

Ulkomaille maksettavat lapsilisät ovat tuottoisa bisnes Suomelle!

Suomalaisten sydäntä riivaa se, että lapsilisiä maksetaan Suomessa työskentelevien Eu-kansalaisten ulkomailla asuville lapsille. Mutta ovatko nämä lapsilisät Suomelle kustannus vai päinvastoin, tuotoisaa bisnesta?

Lasketkamme.

Vaihtoehto 1. Noin 50 000 virolaista käy Suomessa töissä ja maksaa verot Suomeen, mutta heidän lapsensa ja perheensä asuvat Virossa. Lastenhoidon, koulut, terveydenhoidon jne maksaa siis Viro.  Kun nämä työntekijät tulevat vanhoiksi he lähtevät viettämään eläkepäiviään Viroon eivätkä jää kuormittamaan Suomen terveydenhoitojärjestelmää. Ainoa hyöty siis heille on se, että kun heidän lapsensa ovat pieniä, heillä on oikeus saada noin sadan euron lapsilisää. 

Vaihtoehto 2: Ei makseta 100 euro kuukaudessa lapsilisiä suomen ulkopuolelle, vaan  lapset ja perheet muuttavatkin Suomeen. Suomi hoitaa lasten koulutuksen, järjestää jokaisen lapsen viereen tulkin, tarjoaa päiväkotipaikat, terveydenhoidon, oman äidinkielen opetuksen jne. Näinhän tehdään niille EU:n ulkopuolisisista maista tuleville jotka eivät ota suomalaisilta työpaikkoja ja joiden lapsille ei makseta ulkolmaille lapsilisiä - mutta joiden ylläpito maksaa Suomelle noin 10 000 euroa kuukaudessa.

100 euron lapsilisän saaja on siis Suomelle 100 kertaa tuottoisaampi kuin se jolle lapsilisiä ei makseta.

Mutta kaikkein kalliimmaksi Suomelle tulevat ne joiden matikkapää ei tätä tajua. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän MarkoMSalo kuva
Marko Salo

Tuosta tekstistä jäi sellainen fiilis että Suomki maksaakin "suojelurahaa" eestiläisille jotta he eivät tuo lapsiaan Suomeen.

Pekka Iiskonmaki

#1
Suomalaisille he ovat virolaisia ja siitä ei ole kysymys.

Pekka Iiskonmaki

Rain Ots on pragmaattinen. Olen samaa mieltä.

Käyttäjän MKujala kuva
Markus Kujala

Takuueläkkeellä saa, kun asuu Suomessa 3 vuotta. Ihan kannattavaa virolisille ja muille matalemman palkkausten maista tulijoille.

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Kokoomuslaisilla on ilmeisesti meneillään (itse asiassa jo pitkän aikaa) joku projekti, jolla halutaan varmistaa, että vain kaikkein tyhmimmät enää äänestävät Kokoomusta. Sinänsä hyvin kiitettävä tavoite. Vielä kiitollisempi olen jos onnistutte myymään saman projektin myös Demareille ja Kepulle.

Ups, onpas minusta tullut hajamielinen, Demareiltahan te sen kopioitte.

Käyttäjän firaot kuva
Rain Ots

Työmiehenä esiintyvä Sauli Niinistö vetosi työväenluokkaan ja pääsi presidentiksi. Keneltä muulta kuin demareilta tämä työmies-look on vohittu.

Seppo Hildén

"Vaihtoehto 1. Noin 50 000 virolaista käy Suomessa töissä ja maksaa verot Suomeen..."

Etsi lauseesta yksi valhe. Vinkki: se ei ole virolaisten lukumäärä.

Käyttäjän firaot kuva
Rain Ots

Verotietojen mukaan reilusti yli 50 000 on sellaisten Viron kansalaisten määrä, joilla puuttuu kotipaikaa Suomesta mutta jotka maksavat Suomeen veronsa. Muistaakseni 51 000 veronumeroa oli yhtenä vuonna annettu verotoimistoissa.

Väitän, että virolaisten maksamilla veroilla maksetaan kaikkien EU:n ulkopuolelta Suomeen haalittujen työtä tekemättömien elatus.

Seppo Hidén ilmeisesti väittää epäsuorasti, että virolaiset eivät maksaisi veroja.
Miten se muka olisi mahdollista - työnantaja pidättää paitsi verot myös maksaa sosiaaliturvamaksut.

Lisäksi huomattakoon, että ne jotka ovat Suomessa kausiluonteisesti - kuten monet rakennus- ja maataloustöissä olevat ovat, eli alle 6 kk, niin niiden vetotusmaa on kyllä Viro, mutta Suomi perii heiltä 35% lähdeveron.

Eli siis ne jotka tekevät niitä 14 tunnin työpäiviä sesonkiaikana ja ovat hiljaisina aikoina Virossa, maksavat Suomeen 35% lähdeveron.

Käytän tilaisuutta ja mainostan: olkaa 6 kk + 1 pv Suomessa - niin verotusmaaksi tulee Suomi ja samalla veroprosentti laskee noin kolmannekseen siitä 35 prosentista.

Seppo Hildén

"Lisäksi huomattakoon, että ne jotka ovat Suomessa kausiluonteisesti - kuten monet rakennus- ja maataloustöissä olevat ovat, eli alle 6 kk, niin niiden vetotusmaa on kyllä Viro, mutta Suomi perii heiltä 35% lähdeveron."

Tsot, tsot, virolainen yritys, jolla ei ole kiinteää toimipaikkaa Suomessa, sen työntekijöiden ei tarvitse maksaa 35% lähdeveroa. Moni virolainen rakennus/huolto/kunnostus/siivous jne yritys ei perusta Suomeen toimipistettä, joten heidän virolaisten työntekijöidensä ei tarvitse maksaa Suomeen veroa.

Katsoppa suomalaisen Ryynäsen sivuilta (tarjoaa firmanperustamiskonsultointia Tallinnassa)

http://ryynanenconsulting.com/ukk/

sieltä löytyy tämäkin kohta:

"Työntekijän verojen maksu Suomeen

23. Yrityksen kotipaikka Virossa, ei kiinteää toimipaikkaa Suomessa

Työntekijä ei maksa veroa Suomeen, jos kyseessä lyhyt, alle puolen vuoden keikka. Hän maksaa Viroon 21% veron."

Käyttäjän firaot kuva
Rain Ots Vastaus kommenttiin #26

Puhut lähetetyistä työntekijöistä, joiden työpaikka on Viro, he eivät tietenkään maksa veroja Suomeen. Minä puhun alle 6 kk vuodessa Suomessa työskentelevistä työntekijöistä joilta peritään 35% lähdevero Suomessa sekä niistä jotka asuvat verotuksellisesti Suomessa.

Lähetetyille ei makseta lapsilisiä, kuten ei myöskään niille 35% lähdeveroa maksaville. Virolaiset ovat siis joko lähetettyjä työntekijöitä jotka kuuluvat verotuksellisesti Viroon ja kuuluvat Viron sosiaalivakuutukse piiriin tai Suomessa asuvia ja työskenteleviä työntekijöitä jotka maksavat verot Suomeen (+ työnantajan maksamat sivukulut) ja joilla luonnollissti on oikeus saada vastaavat etuudet Suomesta. Joko tai. Ei molempia kerralla.

Muuten, kun hehkutetaan sitä Viron 21% tuloveroa, unohdetaan että Virossa pitää maksaa myös sosiaalivakuutusmaksu joka on 33% ja se lasketaan bruttopalkasta.

Voit nyt vaikka verokorttilaskurilla laskea, mihin palkkatuloon saakka Suomessa on jopa matalampi kokonaisveroaste kuin Virossa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kysyn vaan, kuka täällä valehtelee vähiten ?

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Aimo Remes hyvin vähäinen asia. Tapasi kirjoittaa sekaisin suomea ja viroa on poikkeavaa. Tiedät varmaan, että eteläinen naapurimaamme nimi on suomeksi Viro ja että siellä puhutaan viroa.

Tai ehkäpä voimme kirjoittaa vaikka, että Sverigessä Stockholmin kaupungissa asuu tuttu svenskarinna Karin..

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Miksi vaihtoehto 2:ssa ei tarjotakaan enää Kokoomuksen yksityistämisohjelmaa?

Eli virolaisperhe nauttii yksityisestä tulkista, sairaanhoidosta, lastenhoidosta jne.

Voi tietty olla, että yksityinen laskuttaa ko. perhettä, mutta pääasiahan on, ettei se ole julkisen talouden murhe.

Eikö totta?

Käyttäjän firaot kuva
Rain Ots

No, minun yritykseni juuri tarjoaa näitä tulkkaus- ja käännöspalveluita. Käytetyimmät viranomaisten tilaamat tulkkauskielet ovat somali, turkki, arabia ja venäjä. Viroa tilataan valitettavasti erittäin harvoin.

Julkistalouden kannalta tulkin tilaaminen ei ole mikään huono juttu. Mieluummin maksaa työstä kuin sama summa sosiaalietuuksina.

Esa Niemi

Ongelmanahan tuossa on se, että kannattavuuslaskelmasi edellyttää realistisia lukuja kerätyistä verotuloista. Näiden puuttuessa laskemalmasi on varsin lennokasta tavaraa.

Virolainen voi kilpailla suomalaisen kanssa samasta työpaikasta lähinnä myymällä työsuorituksensa suomalaista halvemmalla sekä dumppaamalla työehtoja. Elinkustannuksiin riittävä tulotaso saavutetaan vasta ulkoistamalla palkanmaksua osittain asumis- ja toimeentulotukeen. Toisekseen yritysten saamat verot verotetaan toisessa maassa, tai puutteellisemman valvonnan takia Viro ei saa nopeasti kumoon menevistä firmoista mitään tuloja. Suomessakin maahanmuuttajien palkkoja maksetaan palkkaturvan kauttakin lisääntyvässä määrin.

Raskampi sosialinen kuorma taas heikentää suomalaisten kilpailukykyä entisestään ja johtaa työn valumiseen halvemman kustannustason maihin.

Suomalaisten korvaaminen ja työttömäksi ohjaamisella ei turvata hyvinvointivaltion rahoitusta.

Käyttäjän firaot kuva
Rain Ots

On myytti, että virolaiset tekisivät Suomessa työtä halvalla. Suomeenhan tullaan juuri rahan takia ja yritetään saada sitä kerralla niin paljon kuin mahdolista. Olen itse yrittäjä ja harrastanut hakennustoimintaa. Suomalaisen palkkaaminen on aina tullut edullisemmaksi. Alle TES:in ei voi kenellekään maksaa, mutta virolaisille on maksettava lisäksi matka- ja majoituskuluja jne.

Esa Niemi

"On myytti, että virolaiset tekisivät Suomessa työtä halvalla."

Ots, tuohon esittämääni ei pelkästään sisälly ajatusta miksi mm. rakennusalalle tuli veronumerot ja muuta rumbaa, vaan mm. siivoojien, bussikuskien tai muiden palkka ei kehity muiden alojen lailla. Nollasopimukset ja kaikki työsehtoja heikentävät mekanismit ovat juuri tätä, jotka ovat syitä miksi mm. virolaisia palkataan nykyisissä määrin.

Lääkärit ovat kutakuinkin ainoita, joista on sinänsä pulaa kun Suomi ei säästösyistä halua lisätä lääkärikoulutusta. Aivoviennin huonona puolena on se eettinen puoli, että virolaisille itselleen jää viroon vähemmän lääkäreitä ja heidän palkkionsa nousee yli monen virolaisen maksukyvyn. Meillä olisi valmiudet kouluttaa lääkäreitä omiin tarpeisiin.

Guido Kross Vastaus kommenttiin #27

Ymmärtääkseni, että pääsyy siihen on, että suomalaisilla oppilailla ei riittää kykyjä(aivoja) oppia lääkäriksi?

ERIKOISALAKOHTAINEN LÄÄKÄRITILANNE JA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN TARVE VUOTEEN 2025 raportissa: "Terveyspalvelujärjestelmän arvioima erikoislääkäritarpeen kasvu on niin suuri, että kustannusten ja työvoiman riittävyyden kannalta siihen ei voi vastata vain lisäämällä erikoislääkärikoulutusta."

Esa Niemi

"Ymmärtääkseni, että pääsyy siihen on, että suomalaisilla oppilailla ei riittää kykyjä(aivoja) oppia lääkäriksi?

ERIKOISALAKOHTAINEN LÄÄKÄRITILANNE JA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN TARVE VUOTEEN 2025 raportissa: "Terveyspalvelujärjestelmän arvioima erikoislääkäritarpeen kasvu on niin suuri, että kustannusten ja työvoiman riittävyyden kannalta siihen ei voi vastata vain lisäämällä erikoislääkärikoulutusta."

Varmasti riittää kykyjä, onhan aloituspaikkojen määrää nostettu aiemminkin.

Lainauksessasi arvioidaan, että kyseessä on kustannuskysymys.

Meillä on pulaa lähinnä "alipalkatuista" terveyskeskuslääläreistä toisinaan huonoilla työehdoilla. Yksityisellä puolella ei ole niinkään pulaa lääkäreistä. Ongelmat ovat siis lähinnä työmarkkinaperäisiä.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Juuri niin ja virolaiset kouluttavat jälleen Suomeen lisää työvoimaa!

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174440-s...

Esa Niemi

Pertti Lindeman.

Ehkä ylitsevuotavan ruusuista tekstiä blogissasi, mutta vastaavasti toisten laskelmien mukaan menetetään miljardeja euroja. Helsingissä moni sossun asiakas on virolainen ja monien alojen palkkakehitys junnaa kun virolaiset työllistyvät dumppaamalla palkkoja sekä työehtoja.

Kansantaloudellinen vaikutus jää varmasti negatiiviseksi riippuen toki kontekstista. Jos virolaisten fundamentaalinen tavoite on vain nostaa maahanmuuttajien määrää, niin mikä ettei, mutta jos kyse on hyvinvointivaltion rahoittamisen turvaamisesta, niin silloin jäädään varmasti tappiolle.

Lainaus YLE MOT 100000 naapuria lainassa:
MOT:
Virolaisia rakennusmiehiä on käytetty Suomessa räikeästi hyväksi. Erityisesti pimeästi alalla toimivat virolaiset alihankkijat polkevat maanmiestensä ansioita sumeilematta.

Rakennusliitto ja verottaja ovat kyenneet kitkemään osan väärinkäytöksistä. Rakennusliiton aloitteesta tuli taannoin pakolliseksi rakentajan henkilökohtainen veronumero. Se on vähentänyt pimeää työvoimaa ja harmaata taloutta. Vaikka veronumerosta on saatu myönteisiä kokemuksia, sitä ei ole haluttu tehdä pakolliseksi muilla aloilla.

"Kyösti Suokas, Rakennusliiton 2. puheenjohtaja:
"Tätä me ollaan toitotettu valtiovallalle tän työvoiman liikkumisen vapautumisesta asti, että tässä menetetään miljardeja euroja verotuloja sen takia, että tää porukka on saanu työskennellä vapaasti ja nyt rakennusalalla tähän on saatu ryhtiä ja mun käsityksen mukaan niin täss on tullu jo huomattavia verotuloja valtiolle ja se on tahdosta kiinni halutaanko näitä verotuloja myös muille aloille."

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/15/100-000-na...

Käyttäjän firaot kuva
Rain Ots

Blogissani väitin, että jokainen 100 euron lapsilisä merkitsee 10 000 euron tuottoa Suomelle kun vaihtoehtoiskustannuksena otetaan huomioon, mitä maksaisi jos samat lapset muuttaisivat Suomeen.

Minun täytyy täydentää laskelmaani. Pitää huomioida vielä 2 seikkaa.
1. vain veroja Suomeen maksaville maksetaan lapsilisiä. Jos henkilö toimii Viron verotuksen piirissä, jää valtiolla saamatta verot + sivukulut yhteensä 2000 euroa kuukaudessa.
2. Vaihtoehtoiskustannus virolaisille työntekijöille on se, että suomalaiset yritykset ja työpaikat siirtyvät Viroon.

Muotoilen siten uudelleen: jokainen 100 lapsilisä merkitsee 1000-kertaista tuottoa vaihtoehtoiskustannuksiin nähden.

Toimituksen poiminnat